Liittorakenteet

Liittorakenteet

Liittorakenteella tarkoitetaan tässä yhteydessä rakennetta, jossa esivalmisteinen osa, kuten betonielementti toimii yhdessä paikallavalun tai toisen betoni- tai teräselementin kanssa.

Liittorakenteen perusajatus on eri materiaalien optimaalinen käyttö. Kutakin materiaalia käytetään niissä rakenteen osissa, joissa sen ominaisuuksia voidaan tehokkaimmin ja taloudellisemmin hyödyntää.

Liittorakenteessa esivalmisteinen osa (elementti) kantaa ensin oman painonsa lisäksi siihen liitettävien osien tai sen päälle valettavan betonin painon. Kun paikallavalu- ja saumavalubetoni ovat kovettuneet, niin esivalmisteiseen osaan liitetyt muut osat ja paikallavalu toimivat yhtenä kokonaisuutena valujen kovettumisen jälkeen tuleville kuormille. Kun rakenteet toimivat yhdessä liittorakenteena, niin rakenteen jäykkyys ja kantokyky on olennaisesti erillisiä rakenneosia suurempi. 

Liittorakenteen käyttökohteita ovat asuinrakennusten välipohjat, toimisto- ja liikerakennusten välipohjarakenteet ja parkkitalot.

Koska esivalmisteinen osa kantaa yksinään alkuvaiheessa oman painonsa lisäksi siihen liitettävien osien painon, niin pidemmillä jänneväleillä esivalmisteiselle osalle tuleva kuorma on valtaosa ko. osan sallitusta kuormasta. Tällöin liittorakenteesta saatava hyöty jää pienemmäksi kuin lyhyemmillä jänneväleillä.  Tilannetta voidaan parantaa tukemalla esivalmisteinen osa väliaikaisesti ennen osien yhteenliittämistä ja poistamalla tuenta, kun liitosvalut ovat kovettuneet. Tällöin esivalmisteiselle osalle tuleva kuormitus saadaan siirrettyä jäykemmän liittorakenteen kannettavaksi.